Toivotonta touhuilua

Viikko on taas hurahtanut kuin siivillä. Etäopiskeluviikosta huolimatta aika tuntui loppuvan kesken ja kaikki mitä piti tehdä jäi jotenkin puolitiehen. Molempia hevosia on taas saanut liikuttaa oikein urakalla ja molemmat saavat huomenna viettää hyvin ansaitun vapaapäivän allekirjoittaneen touhutessa vaihtelun vuoksi koiraurheilun parissa.

Viikkoon on mahtunut niin pitkiä maastolenkkejä kuin kentällä työskentelyäkin. Pakin kanssa innostuimme myös kärryttelemään reipastahtisen hölkkälenkin perjantain sadekelistä huolimatta. Pappaheppa hölkötteli korvat hörössä pitkin metsäteitä ja ilmeestä jos voi jotain päätellä niin kyllä se nautti. Mukavan perjantai- illan hölkkäämme tunnelmaa latistivat kuitenkin autoilijat, jotka eivät näemmä voi ymmärtää miten hevonen kuuluisi liikenteessä ohittaa. Päivän kiukkua nostattavinta antia oli rekkakuski, joka kaasutteli aivan kärryjen perässä kiinni vaikka näytin hänelle selkeät ja ystävälliset käsimerkit ja Pakin kanssa ravasimme reippaalla ravilla seuraavalle levikkeelle johon voisimme pysähtyä ja ohituksesta tulisi turvallinen. Ohi päästyään rekan kuljettaja luonnollisesti kaasutti minkä jalastaan sai poljettua. Onneksi Paki on Paki ja tilanteesta ei sen kummoisempaa draamaa muodostunut. Vihaksi pistää kuitenkin.

Tänään Paki sai nauttia keväisestä kelistä irtohypytyksen merkeissä. Pappa ottikin kaiken ilon irti kentällä kirmailusta ja näytti komeita pukkeja ym loikkia. Alkuperäisen suunnitelman mukaan myös niitä esteen ylityksiä saatiin aikaiseksi kun Paki vain raaski keskittyä työntekoon.

linssilude

Sampan viikko on sujunut vaihtelevissa tunnelmissa. Keskiviikkoillan riemu hevosen ensimmäisistä sujuvista laukanvaihdoista ja rennosta ja hallitusta menosta vaihtui torstain maastoilun epätoivoon pysähtymisestä taisteltaessa.
Keskiviikkona Samppa tosiaan yllätti kaikki katse etäisyydellä olevat esittelemällä laukanvaihtoja kierroksen vaihtuessa. Näppärästi herra vaihtamista suoritti ja raviaskeliakin otettiin hyvin harvan vaihdon välissä. Kyllä siinä sitten kiitettiin ja kehuttiin pollea. Torstai olikin sitten toivoa täynnä, nimittäin Sampan toivoa vauhdista ja mamman kiikuttamisesta pitkin aurinkoisia metsäteitä. Alkumatkan ravailut ja kävelyt sujuivat hyvin, mutta ensimmäisen laukan jälkeen alkoi Samun korvien välissä keittää. No vauhdikkaasta maastosta tuli vauhdikas ja pitkä maasto, onneksi on tietä jota kulkea. Haukkumisen ohessa täytyy tietysti kehuakin, paikalleen pysähtyminen ja paikallaa seisominen sujui vallan mallikkaasti herran muusta tulisuudesta huolimatta. Eli jotain on mennyt siihenkin kovaan kalloon näiden lähiviikkojen aikana.

Tänään Samun kanssa väänneltiin valmentajan silmän alla. Puomi/kavaletti tehtävä oli mielenkiintoinen, tai olisi varmasti ollut jos Samppa olisi jaksanut keskittyä vaikka sen 3 sekuntia. Virtaa tuntui olevan vaikka viikon vaellukselle ja laukkaa tarjottiin lähtökohtaisesti vastaukseksi kaikkiin apuihin.
Puomien yli roiskittiin kaikenlaisilla loikilla sammakosta kenguruun ja hidastaminen saati rentoutuminen ei tullut kysymykseenkään. Hetkellisiä hyviä pätkiä saatiin aikaiseksi, mutta en silti ollut tyytyväinen tämän päivän suorituksiin. Valmentajalta saatiin onneksi hyviä ohjeita, vinkkejä ja kikkoja joilla  päästä eteenpäin. Muutamat mielenilmaus stopitkin Samppa muisti näyttää, mutta raippa osoittautui tässäkin tilanteessa mainioksi merkinantovälineeksi ja tämän jälkeen stoppailu loppui tyystin.

Päivän tunnelmat kiteytyvät tähän kuvaan. Kun ei niin ei...

Töitä, töitä ja vielä kerran töitä on edessäpäin. Toisaalta pohtiessani mistä tähän pisteeseen on tultu niin on niitä töitä jo jonkin verran tehtykin. Sorrun helposti suremaan sitä, mitä hevoseni eivät osaa tai missä ne eivät ole hyviä ja mielessä pyörii jatkuvasti se kuinka päästä eteenpäin. Niinä hetkinä kun mikään ei suju ja hommat menevät takapakkia alkaa sitä pohtia että minkä ihmeen takia tätä oikeastaan tekee.
Hetkittäin olisi hyvä katsoa myös taaksepäin ja nähdä mistä on tähän hetkeen ja tämän hetkiseen tasoon tultu. Samu, jonka selkään ei päässyt ja joka ei suostunut lähtemään maastoon saati astumaan veteen, toimii nyt rutiininomaisesti perustoimenpiteissä, hallitsee 3 askellajia, lähtee mielellään maastoon niin kaverin kanssa kuin yksinkin ja on käynyt meressä uimassa. Pakin kanssa ollemme kohdanneet niin monta vastoinkäymistä ja vaikeutta, että niistä saisi koottua kokonaisen postauksen ja nyt voin luottaa tuohon hevoseen kuin muuriin ja tehdä sen kanssa lähes mitä ikinä mieleeni juolahtaakaan. Asiat voisivat siis olla huonomminkin, vaikka eivät paljoa, mutta kuitenkin.

molemmat hummat tyytyväisinä töiden jälkeen