sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Laidunlomalle

20.7. koitti Paki pappan onnenpäivä. Aamu kymmenen jälkeen pakattiin hevoset traileriin ja otettiin suunta kohti Yyteriä. Pappan seuralaisena matkaa taittoi suomenhevosystävä Tuukka.

 
Ensimmäinen etappi oli Yyterin koiraranta, jossa hellepäivän kunniaksi pollet pääsivät uimaan. Rannalla oli ilmaan nähden yllättävän vähän ihmisiä ja tilaa ponien uittamiselle oli mielinmäärin.  Molemmat hevoset olivat kovin innoissaan rannalle päästessään ja esiteltiinpä sitä rannalla olijoille muutamia "korkean koulun liikkeitä". Alkukankeuden ja kiemurtelun jälkeen molemmat hummat lähtivät reippain askelin kahlaamaan yhä syvemmälle ja syvemmälle veteen ja lopulta päästiin vetämän muutamat uintilenkit.




 
 
 
Uintireissun jälkeen olikin aika laskea pollet laitumeen. Uintiretkellä suuremmat virtapiikkinsä purkaneet kaverukset eivät jaksaneet sen kummempia juoksulenkkejä tehdä vaan keskittyivät heti olennaiseen eli syömiseen. Edessä on parin viikon lomailu helteisessä kelissä. Laidunloman ohella käydään pyörähtämässä muutamat maastolenkit preiviikin suunnilla, mutta kyllä nyt on ansaitun loman paikka, niin omistajalla kuin hevosellakin.
 

 

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Yyterin leiri 2014


Lämminveristen ystävät ry leireili tänä kesänä Porin Yyterissä viikonlopun verran. Sää suosi, ehkä jopa liikaakin, sillä lämpöä oli reilusti yli 20 astetta. Leireilemään saapui yhteensä 5 hevostelijaa itseni mukaan lukien. Oman hevosen mukanaan toivat minun lisäkseni Jenna ja Milla.

Perjantai iltana päästiin jo tositoimiin sileällä työskentelyn merkeissä. Kenttä pölisi armottomasti ja mietein jo ennen tuntia miten Pakin keuhkot mahtaisivat kestää. Pappa kuitenkin esitteli vallan mallikasta menoa ja siirtymis- ja taipumisharjoitukset sujuivat hyvin. Loppukäynnit nautiskeltiin Ratsastuskeskuksen lähimaastoissa hiekkapolkuja tallustellen.






Lauantai aamuna vuorossa oli puomitunti. Harjoitteita tehtiin temmonvaihtelussa sekä lyhyen ja pitkän välin ravipuomeilla. Puomien välissä harjoiteltiin myös siirtymisiä. Pappa selvitti puomit kunnialla, vaikka siirtymät jäivät hitaiksi herran innostuessa puomitouhuista "hieman" liikaa. 
Tunnin loppupuolella siirryimme laukannostoharjoituksiin pienen "esteen" ja ponnistuspuomin avustuksella. Esteen jälkeen jatkettiin laukassa  pääty-ympyrällä pienen kavaletin yli. Jälleen kerran pappaheppa suoriutui tasaisen varmasti.




Lauantai iltana oli vuorossa myös leirin kohokohta, elikkä rantamaasto Yyterin kauniille hiekkarannalle. Matka taittui nopeasti ja rannalla hevoset pääsivät kahlailemaan matalassa rantavedessä. Seuraavaksi vuorossa oli reipasta laukkaa rantaviivalla ja pappaheppa taisikin muistaa ratsastuskouluajoiltaan mitä varten rannalla laukataan. Takaisinpäin käännettäessä herra kiihdytti sellaiseen laukkaan, että takanatulijat saivat maistaa rantahiekkaa kun pappaheppa kiidätti selässäkiikkujan rannan toiseen päähän. Huh mitä kyytiä, mutta kyllä siitä hevosen lisäksi nautti myös tämä kyyditettävä.


Sunnuntai tuli nopeammin kuin osasi odottaakkaan ja oli viimeisen tunnin aika. Rataestetunnilla kentälle oli kasattu myös erikoisesteitä, jotka osoittautuivat Pakin mielestä hyvinkin jänniksi. Kolmas päivä pölyssä ja kuumuudessa oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja herra yskähteli jonkin verran alkutunnin aikana. Lopputunnista hengitys kuitenkin taisi aueta, sillä ratsastaja löysi itsensä jälleen selässäpysyjän roolista.
 Pienen radan ja maastossa köröteltyjen loppukäyntien myötä oli aika toivottaa hyvää kotimatkaa muille leiriläisille ja kiittää Yyterin Ratsastuskeskusta mukavasta viikonlopusta!








Kotimata sujui rauhallisesti ja kyllä sitä jotenkin huokaisi syvään kun Paki tallusteli omaan tarhaansa heinähäkille rouskuttelemaan. Oma koti kullankallis!