Tita's Champion

Päivityksen tekeminen se senkuin venahti, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Tässä postauksessa hieman enemmän Sampasta ja yhteisistä vaiheistamme pian kahden vuoden mittaisesta taipaleestamme.

Samppaa lähdettiin hakemaan Kokkolasta syksyllä 2012, kun olin herran myynti-ilmoituksen internetistä pongannut etsiessäni ystävälleni hevosta. (Liian) lyhyen harkinnan ja pohdinnan jälkeen suunnattiin nokka kohti Kokkolaa ja koppi tietysti perässä, eihän tässä mitään koeratsastuksia tai muutakaan tarvita mentaliteetilla. Tiedossa tietysti oli ettei Sampalla ole aiemmin ratsastettu.

ensimmäinen päivä

Kotitalliin päästäessä Samppa vahvisti jo Kokkolassa saamaani käsitystä itsestään. Säpäkkä, hieman kuriton ja niiin yksinkertainen blondi ruunani kokeili kaikkia mahdollisuuksia kanssani. Karsinassa herra hyppi pystyyn niin että kattoon saatiin reikä, ulkona aituroitiin langasta yli ali tai läpi, riimusta kuljettaessa sain usemapaan otteeseen leikkiä vesihiihtäjää hevosen juostessa edelläni ja itse tulin riimunarusta roikkuen perässä. Myös kengittäjä sai kokea Samun huumorintajun, kun herra ensimmäisellä kengityskerralla meinasi kaataa itsensä kenkääjän päälle.

Ratsun uraa aloiteltiin juoksutuksen ja satula selässä kävelyttelyjen merkeissä. Juoksutus oli Sampalle edellisessä kodissa opetettu ja tämän kautta päästiinkin hyvin liikutuksen
alkuun. Pikkuhiljaa asiat alkoivat edistymään ja muutaman viikon päästä löysin itseni jo selästä istumasta.

samppa tammikuussa 2013

Siitä se sitten lähti, pikkuhiljaa eteenpäin, ja takapakkia, ja taas hieman eteenpäin. Tämä herra on osannut yllättää monilla tavoilla, niin iloisesti kuin vähemmänkin positiivisesti. Sampan letkeä ja ilmava ravi on kuitenkin ollut aina yksi iloni aihe, ja kun herran saa herkäksi, rennoksi ja kuulolle on ravin työstäminen suorastaan ilo.
Maastoilu oli enemmän kuin hankalaa opetella, etenkin yksin. Herra kun ei olisi halunnut lähteä kotitallin pihatietä pidemmälle. Maastakäsin haettiin varmuutta kotipihan jättämiseen ja loppujen lopuksi askel kerrallaan ollaan opittu että maastoilu voikin olla kovin mukavaa, ainakin hevosen mielestä.

Ensimmäisiä laukkatreenejä

Tallipaikkaan tuli vaihdos kesäkuun alussa, ja muutamien viikkojen laidunloman jälkeen ruunakaksikkoni majoittui yyterin ratsastuskeskukseen. Siellä mahdollisuudet hevosten eteenpäin viemiseen, treenaamiseen ja valmentautumiseen olivat aivan toista luokkaa verrattuna pieneen maalaistalliin jolta lähdimme. Kova ikävä jäi kuitenkin noita pikkutallin aikoja ja ihmisiä.
Yyterissä Samppa edistyikin hurjaa vauhtia ja saipa herra myös lihaa ja lihasta kuikelon runkonsa ympärille. Ensimmäiset estetunnit ja ylipäänsä esteiden ylitykset tapahtuivat myös yyterissä. Täällä saatin myös soviteltua herralle uudet satulat (numerot 5 ja 6.).
Yyterissä Samppa joutui kokemaan todellista siedätyshoitoa. Oli pressumaneesia, lapsia, meteliä ja melskettä. Maastoilut merenrantaan johtivat siihen että myös veteen oli pakko mennä, ja ratsastustunnilla myös muut hevoset liikkuvat samaan aikaan kentällä. Aikansa pohdiskeltuaan Samppa oppi jopa nauttimaan merenrantamaastoista ja rantavedessä laukkaaminen muodostuikin suosikkipuuhaksi. Onneksi tulevana kesänä LÄMY:n leiriviikonloppu vie meidät takaisin merimaisemiin<3

Kesän riemua

Ensikosketus estehommiin kesällä 2013

Ensimmäisiin koulu ja estekisoihin uskaltauduttiin myös Yyterin aikoina. Koulukisat 2013 kesällä Liisa Dahlin tuomaroimina ovat edelleen yksi suuri ylpeydenaiheeni. Hevosen ensimmäinen kerta kouluaitojen sisäpuolella, ratsastajan ensimmäiset kilpailut ja kamala jännitys ja pelko Sampan reaktiosta musiikkiin, tuomarin autoon, kuulutuksiin ja yleisöön. Mitä vielä, herra oli tyyni, jopa pelottavan rauhallinen ja rata sujui yllättävän mutkattomasti, mitä nyt ratsastaja teki 10m volteista keskiympyröitä mutta ei puhuta siitä. Tuloksena reilut 61% ja 4. sija.

Vuodenvaihteessa 2014 vaihtui tallipaikka jälleen henkilökohtaisista syistä johtuen (lukekaa opiskelijabudjetti) ja onneksemme pääsimme ihanaan pikkutalliin, jossa kuitenkin puitteet mahdollistavat treenaamisen vallan monipuolisesti. Sampan kanssa treenailut jatkuvat niin este kuin koulupuolellakin ja tavoitteena on joskus maailmassa mahdollisesti startata edes yhdet kenttäkilpailut. Ennen sitä edessä on kuitenkin paljon treeniä ja rutiinin hakemista niin ratsulle kuin ratsastajallekin.
Onneksi meidän molempien turvana on pappaheppa Paki, joka huolehtii Samun sielunelämästä tarhassa ja pitää herran kurissa. Ratsastajaa Paki hemmottelee rauhallisuudellaan, herkkyydellään ja taidoillaan. Mikään ei ole mukavampaa kuin Sampan kanssa tahimisen jälkeen kiivetä Pakin selkään ja nauttia kootuista askellajeista, laukanvaihtojen ja siirtymisen hiomisesta, väsitöistä ja vastalaukan harjoittelusta. Pakin kanssa yhteistä taivalta onkin takana pian jo 9 vuotta, kyllä aika vain menee nopeasti. Vieläkin muistan sen ensimmäisen päivän kun 9 vuotias ravitreenattu ruuna juoksi ympäri tarhaa huutaen kaverien perään. Siitä ostettiin 13- vuotiaalle tytölle ensihevonen, ja näin jälkikäteen voin sanoa että parempaa en olisi voinut saada.

Tässä tarinaa Sampasta tiivistettynä. Paljon olisi lisättävää ja paljon sitä mitä ei ehkä julkaisukelpoiseksi uskalla määritellä. Olen kuitenkin onnellinen että olen saanut molemmat ruunan rupsukat elämääni kaikkine vikoineen ja ominaisuuksineen.