Golden Buck

Vuosi vaihtui ja niin sitten tietokonekin vanhan sanottua sopimuksensa irti. Siitä johtuen myös blogin päivittäminen koitui hyvin hankalaksi. Nyt kun piti saada aikaiseksi uusia kuviakin, sain todeta ettei kamera enää yhdistäkään tietokoneeseen ja usb johdon vaihdettuani totesin että vika onkin sitten kameran päässä...

Nyt kuitenkin takaisin asiaan. Pakin vuoteen 2014 ja suunnitelmiin vuodelle 2015. Menneen vuoden alussa muutimme nykyiseen tallipaikkaamme ja tässä vaiheessa Pakin keuhkot olivat melko huonossa kunnossa. Lueskeltuani liikutuskalenteria voin todeta että paljon käveltiin maastossa ja odoteltiin mihin suuntaan tilanne lähtisi kääntymään. Onnekseni hyvin nopeasti herra toipui täyteen iskuun ja pääsimme nauttimaan maastoista jo vauhdikkaammissakin askellajeissa. Pakin kanssa maastoilu on aina yhtä rentouttavaa kun voi luottaa siihen, ettei ylimääräisiä kyttäilyjä tai ratsastajan eliminointiin pyrkiviä liikkeitä ole luvassa.

Kenttäkin suli käyttökuntoon jo yllättävän varhaisessa vaiheessa ja olin niin onnellinen isosta aidatusta kentästä. Kaiken ilon irti otti myös Paki, joka ensimmäisillä este treeni kerroilla otti ilon irti pitkän hyppytauon jäljiltä. Edeltävän kesän jäljiltä turvotelleen hankositeen ja edellisen tallipaikan kentättömyyden johdosta hyppytauko olikin kerennyt venymään melko pitkäksi, jonka huomasi hevosen lisäksi myös ratsastajasta. Koulujalustimet ja kadonnut hyppytuntuma eivät tuoneet sitä kauneinta lopputulosta, mutta hauskaa meillä on aina.
14.3.2014 herra täyttikin sitten jo 18-vuotta ja sain todeta että yhteistä taivalta alkaa olla takana jo likemmäs kymmenen vuotta. Elämäni hevonen monessakin mielessä tuo pappaheppa.

Syntymäpäivän hyppelyt. Riemu oli rajaton.



Kohti kevättä ja kesää mentiinkin hujauksessa ja elin kahden hevosen treenaamisen loukussa. Samppa oli oma persoonallinen itsensä ja Pakin ratsastaminen toi aina sitä tasaista turvallisuutta, jonka voimalla jaksoi taas tahia kuumakallen kakara ruunan kanssa. Oli ilo huomata että Pappa alkoi saamaan kadonnutta lihaskuntoaan takaisin ja treeneissä edettiin vaikeampiin asioihin. 18-vuotias raviraato olikin ilo silmälle, vaikka kovin toisenlaista tuomiota sille ennustettiin vielä alkuvuodesta, kun keuhkojen kunto pisti miettimään aina viimeiselle matkalle lähettämisen vaihtoehtoa.

Laitumelle laskun ilo kesäkuun alussa vaihtui täysin yllättäen elämäni suurimpaan suruun, kun rakas Samppa lopetettiin samaisena iltana 5.6. laitumelle laskun päivänä. Paki seisoi tyynen rauhallisena Samun vierellä lähes loppuun asti, eikä missään vaiheessa tarhasta pois viennin jälkeen huudellut toisen perään. Kyllä se vanha ja viisas jotain ymmärsi.

Suruni keskellä olin jo valmis hetkellisessä mielenhäiriössäni lopettamaan koko hevosharrastuksen ja kirosin maailman epäreiluutta. Onneksi otin itseäni niskasta kiinni ja menin tallille seuraavana päivänä, hain Pakin tarhasta ja nousin ratsaille. Rauhallista laukkaa pitkillä metsäteillä löysin ohjin muutaman kyyneleen vierähtäessä poskille ja olin taas järjissäni. Jälleen kerran Paki tiesi, mitä mamma tarvitsi.

Kesän kohokohdaksi muodostuivat Lämminveristen ystävät ry:n viikonloppuleiri Yyterissä, sekä Pakin laidunloma ystäväni isän tykönä. Ihania merimaisemia, tuntien rantamaastoja, valmentautumisen riemua sekä lomaa. Mitä sitä muuta voisi hevosihminen vaatia.

Laidunlomilta palailun jälkeen saivat lähitallin harjoituskoulukilpailut meitin kisahengen nousemaan ja Pakitsun kanssa suunnattiinkin elämämme toisiin harjoituskoulukisoihin. Suurta menestystä ei odotettu eikä saatukaan, 59% ja risat mutta tulipas osallistuttua. Kisahinkua tyydyttämään saatiin alle vielä kahdet harjoitusestekilpailut, joista matkaan tarttui 3 ruusuketta 50-70cm korkuisissa luokissa.

 Loppuvuodesta valmentauduttiin Satun valvovan silmän alla muutamaan kertaan, ennen kuin siirryttiin muutaman viikon sairaslomalle turvonneen kintereen takia. Ilmeisesti sen isommasta ei ollut kyse, kuin tarhakaverin tai oman toilailun seurauksena saadusta naarmusta ja kurakelien suomasta ilosta saatiin aikaiseksi imppari. Vuodenvaihteessa herra oli jo hyvinkin virkeä ja normaali jalkainen oma itsensä. Kelit nyt vain eivät tue liikutushaaveitamme.

Vuodelle 2015 ei sen suurempia tavoitteita ole, kuin päästä kesälaitumelle. Joitain koulukisoja voidaan kyytien löytyessä käydä kokeilemassa ja miksikös ei jotain maahankaivettuja luokkia estekisojenkin merkeissä. Tärkeintä olisi pitää pappa elämänsä kunnossa, terveenä ja hyvässä lihassa. Tämä polle on jo tähän mennessä antanut minulle niin paljon etten voi enää vaatia siltä mitään, vaan on sen vuoro vaatia minulta. Ehdoton elämäni hevonen.