maanantai 6. huhtikuuta 2015

Kevään ensiloikat

Kevät jatkaa tuloaan vaikka pieni takatalvi koettiinkin. Kesäkengät olisi tarkoitus saada alle ensiviikolla! Pääsee Naxos tarhasuojistaan.

Viikot ovat kulkeneet tavanomaisissa merkeissä. Vuorotellen maastolenkkejä ja kentällä työstöä erilaisin variaatioin. Valmennukset ovat jääneet nyt vallan pitämättä, milloin kenttä on ollut uima-allas ja milloin valmentaja sairaana.

Pääsiäisenä harvinaista kyllä saimme tallilaistemme kanssa aikataulut sovitettua yksiin ja aikaiseksi irtohypytyskujan.  Naxosille tämä oli tietojeni mukaan ensimmäinen irtohypytys koskaan, joten hieman pelonsekaisin tuntein herraa lähetteli kujalle. Pilke silmäkulmassa Nagge leikitteli matalien ristikoiden kanssa, mutta kun esteitä hieman nostettiin saatiin aikaiseksi jopa jonkinnäköinen keskittyminen.


 

Myös pappaheppa pääsi hieman irrottelemaan ja ottikin tästä mahdollisuudesta kaiken irti. Alkukaahailujen jälkeen malttoi Paki esittää myös muutamat hypyt.




Hyppäämään pääsivät myös tallimme kaksi muuta lv- ratsua Mosse ja Nella, jotka allekirjoittaneen hevosten tapaan ottivat tästä mahdollisuudesta kaiken ilon irti. Hieman estekalusto kärsi ensikertalaisten käsittelyssä, mutta eiköhän tiimityönä saada tehtyä uutta ja ehompaa tilalle.

Loppuun vielä kuvia herrojen edesottamuksista hyppyjen ohessa...