maanantai 3. elokuuta 2015

Pollejen kesäkuulumiset


Hiljaiselo on toivottavasti edes hetkeksi blogin osalta päättynyt kun allekirjoittanut on vihdoin siirtynyt lomatunnelmiin. Hevoset ovat molemmat nauttineen laidunlomasta, ja hyvin hoidettu ruokailupuoli alkaa näkymään hyvin kehittyneenä keskivartalona.




Paki on joutunut lomansa ohella suorittamaan myös jonkinlaista urheilutoimintaa, sillä preiviikin mahtavat hiekkamaastot ja merenranta suorastaan käskevät maastoreissuille. Pappaheppa onkin päässyt niin kahlailemaan rauhallisesti rantavedessä kuin hurjastelemaan pitkin hiekkaisia metsäpolkuja. Suurimpana tämän kesän saavutuksena tulee mainita 26km vaellus Porin Pikakylästä Yyterin ratsastuskeskukselle. 4,5h hevosen selässä ja voin kokemuksesta kertoa, että takapuoli kiittää...


Pappahepan laidunloma jatkuu sään salliessa toivottavasti syyskuulle asti. Pakkohan jonkinlaiset kesäkelit vielä on tulla, koska tähän mennessä kesä on tällä suunnalla ollut noin viikon mittainen...






Naxos pääsi aloittamaan lomansa vasta Lämminveristen ystävät ry:n kesäleiriviikonlopun jälkeen. Leiristä on tulossa oma postauksensa, joten tässä vaiheessa tyydyn sanomaan että reissu meni yllättävän hyvin ja allekirjoittanut sai laskeutua omaehtoisesti ilman avustusta.
 
Nagge lomailee muutaman kilometrin päässä Pakin laidunpaikasta. Seuranaan Naggella on kotitallilta tuttu kaveri Mosse, ja herrat ovatkin liittoutuneet yhteen yhteisen tavoitteen nimissä. Kesäkuntoon 2015. Naxosille tekisi enemmän kuin hyvää kerätä muutama kilo päällensä, sillä mahahaava episodi hoikisti herraa. Toivottavasti reilun 6 vkon loma auttaa kakara pollea lataamaan akkuja, jotta ensi kaudella päästäisiin ehjästi treenaamaan kohti tavoitteita. Nagge tekee kotiinpaluun näillä näkymin elokuun viimeisenä viikonloppuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti