keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Huoleton on hevoseton

Syksy on edennyt jo pitkälle ja opinnäytetyö, harjoittelu, hevoset ja koirat ovat pitäneet allekirjoittaneen enemmän kuin kiireisenä. Hevoset ovat palanneet lomiltaan ja totuttelu arkeen on hyvällä mallilla.

Naxosin osalta syksyn kuntokuuri on alkanut suhteellisen hyvin. Yhteen valmennukseenkin on jo päästy, ja Kaartisen Eevan silmän alla ratsastajan istunta tuntui nousevan aivan uudelle tasolle. Naxoskin jaksoi työskennellä hienosti, vaikka laukassa kiukuttelu ottaa helposti herrasta yliotteen. Palautetta saatiin ratsastajan käsien taipumuksesta kääntyä enempi pianonsoittoa kuin ratsastusta edesauttavaan asentoon, joten tähän täytyisi nyt keskittyä urakalla. Naxos on kuulemma ihan kiva lv, lisää voimaa liikkeeseen ja hyvä tulee. Herra kyllä on kieltämättä yhden sortin hiippari.



Pakipappan selkä on kiukutellut ja herran liike ollut melko jäykkää lomalta paluun jälkeen. Pikkuhiljaa ollaan aloitettu kuntouttamis mielessä jumppaa sänkipellolla sekä maastoillen, venyttelyä unohtamatta. Back on trackin loimi on ollut myös suurena apuna tässä projektissa. Tänään oli nähtävissä jo hieman rennommin liikkuva pappa, mutta töitä on vielä edessä, että päästään viime kevään iskuun.



Syksyn ihanat ilmat ovat pitäneet myös tarhat mukavan kuivina, enkä koskaan uskonut valittavani asiasta. Paitsi tänään, kun hakkasin paria tolppaa maahan uutta slowfeedin verkon telinettä pykäillessäni. On yllättävän haastavaa lyödä puutolppia rutikuivaan savimaahan... Haastavaa on myös yrittää keksiä keinoja Naxosin heinänsyöntiajan pidentämiseen. On ihanaa omistaa hevonen, joka syö kaiken syötäväksi kelpaavan viimeistä kortta myöten (ja ilmeisesti hiekat siinä sivussa), mutta kun 10kg heinää katoaa sujuvasti tunnin sisällä niin ei paljoa naurata. Verkot ovat hieman hidastaneet herran tahtia, mutta eivät vieläkään tarpeeksi. No pysyy omistajan mieli virkeänä kun saa olla jatkuvasti keksimässä toinen toistaan luovempia ratkaisuja.


Sunnuntaina olisi tarkoitus valmentautua jälleen Kaartisen Eevan silmän alla. Toivotaan, että Naggen vatsa antaa hieman armoa ja pääsemme tunnille osallistumaan. Psyllium ja matolääkkeen ohella annettava antepsin kuuri on noudettu ja jälleen jännitetään saadaanko hiekkaa pihalle vai onko kiukuttelun syy jossain muualla. Huoleton on hevoseton, mutta jäävät he paljosta sitten paitsikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti